ZinZino tuotteiden testaus

Päivä 6

ZinoBiotic

Olen huomannut positiivisia vaikutuksia vatsani toiminnassa. Vatsa toimii nyt säännöllisemmin. En oikeastaan ole kiinnittänyt huomiota kovinkaan paljoa siihen, että vatsani on usein ollut "löysällä". Nyt, kun vatsa toimii paremmin, huomaan eron, "tuotos" 💩 on kiinteää, niin kuin kuuluu ollakin. 

ZinoBiotic kuitujen pitäisi lisätä myös kylläisyyden tunnetta ja näin ollen auttaa myös laihdutuksessa.

Olimme viime juhannuksena viettämässä perheeni ja ystävien kanssa keskikesän juhlaa eräällä mökillä ja siellä kolme eri ihmistä tuli sanomaa, että "Janne, ootko vähän lihonut?". Silloin päätin, että ensi kesänä kukaan ei kysy tuota kysymystä uudelleen. Syksy meni annoskokoja ja hiilihydraatteja vähentäen ja sain painon putoamaan 83kg:sta 80kg:n. Vuoden alussa ajattelin, että tavoitteeni voisi olla 78kg. Pääsin siihen juuri ennen kuin aloitin ZinZino tuotteiden testauksen, mutta nyt painoni on pudonnut edelleen ollen nyt 77kg. Uskoisin tällä kuituvalmisteella olevan jotain merkitystä laihtumiseen.

Yksi asia, mistä tahdon päästä eroon, on flunssat. Olen sairastanut flunssaa tänä talvena jo kaksi kertaa. Suoliston hyvinvoinnilla on  merkittävä rooli kokonaisterveyteen.

LeanShake

Olin jälleen tänään takka-asennuksella ja mukana oli taas pari LeanShake pussia. Nämä toimivat minulla hyvin ateriankorvikkeena. Tälläkin itseasiassa on varmasti merkitystä kilojen tippumiseen. Lisäksi säästin tänään ravintola lounaan verran rahaa 👍🏻


-Janne

Linkki verkkokauppaan

Päivä 2

Asennuspäivä

Tänään lähdin aamusta takka-asennukselle ja päätin testata, miten LeanShake toimii ateriankorvikkeena. Olen ihan älyttömän huono huolehtimaan syömisestäni asennuksien aikana. Sitä haluaisi vain saada työn valmiiksi nopeasti päivän aikana, eikä siinä sitten aina kerkeä käymään syömässä, vaikka tietenkin pitäisi. 

Lähdin aamulla liikenteeseen kuuden maissa. Syön aina tukevan aamiaisen kotona. Nälkä alkoi tulla puolenpäivän aikaan ja nautin pari pussia LeanShakea veteen sekoitettuna. Se vei näläntunteen pois ja sitä kesti aina neljään asti. Eli noin neljäksi tunniksi juoma siirsi nälän tunnetta. Sitten tuli nälkä ja tunnin päästä siitä oli ihan jäätävä nälkä 👌🏻. 

Jos olisi ollut vaikka banaani tai vastaava vielä mukana, olisin selvinnyt hyvin päivästä. Eli juoma toimii oikein hyvin tälläiselle "kiireiselle" asentajalle ateriankorvikkeenakin. 

Päivä 1

Tuotepaketti on vihdoin saapunut 👍🏻. Tilasin Zinzinon kaikki terveystuotteet ja aikaa myöden testaan ne kaikki, mutta alkuun lähden yhdistelmällä, jonka uskoisin tukevan palautumista urheilussa. Siihen kuuluu Balance Oil, Zinobiotic, Xtend ja LeanShake. Kerron tässä matkan varrella lisää tuotteista, mutta tässä lyhyt esittely.

Balance Oil:

  • Omega 3 rasvahappoja sisältävä kalaöljy. Sisältää D-vitamiinia ja polyfenoleita. 

ZinoBiotic:

  • Ravintokuitu valmiste. Edistää suoliston terveyttä. Sisältää viittä luonnollista ravintokuitua.

Xtend:

  • Monivitamiini valmiste.

LeanShake:

  • Palautusjuoma.

Balance Oilin mukana tuli testipaketti, jolla on tarkoitus tehdä kuivaveritesti ja lähettää se laboratorioon. Verestä mitataan 11 rasvahappoa, se ilmoittaa omega- 6:3 -tasapainon. Tasapainon pitäisi olla 3:1. Nähtäväksi jää, mikä se on itsellä. Tein testin ja se on lähetetty laboratorioon, tulokset jaan täällä sitten, kun saan ne.

Kokemuksia

En olettanut, että mistään tuotteesta tulee välittömiä vaikutuksia, eikä näistä yllämainituista tullutkaan. Testasin kuitenkin Viva tuotetta. Kerron Vivasta joskus myöhemmin, tässä kuitenkin linkki, jos haluat lisää tietoa. Sen pitäisi helpottaa stressiä ja parantaa unen laatua. 

Nappasin pari tablettia illalla ja hetken päästä olo oli kuin nousuhumalassa, ilman humalaa 😆 . En osaa sitä oikein muuten selittää. Itselläni se ainakin vaikutti siis mielialaan, ehkä hieman alkoi väsyttämään, mutta en huomannut vaikutusta nukahtamiseen tai unen laatuun. 

Balance Oilin nautin juomalla suoraan kupista, makuna minulla on appelsiini - sitruuna - minttu. Se menee alas ihan hyvin, maku on ihan ok.

ZinoBiotic on jauhe ja se sekoitetaan desiin vettä, smoothieen, tai palautusjuomaan. Itse sekoitan sen veteen, maku ei ole hyvä, mutta ei kauheakaan.

Xtend on tabletti muodossa.

LeanShake on annosteltu valmiisiin pusseihin. Sen voi sekoittaa veteen, maitoon tai  mihin sitten keksiikään.

- Janne

Linkki verkkokauppaan