Päivä 81

39 päivää toiseen testiin aikaa. Havahduin muutama päivä sitten siihen, että olen nukkunut viime aikoina paremmin. Parhaiten sen huomaa siinä, että en enää heräile yöllä ja käy vessassa. Nukun yöni katkeamatta siihen asti, kunnes kello soittaa. Harmi, etten ole mitannut unta millään mittarilla. Olen muutaman kerran miettinyt Oura sormuksen hankintaa, sillä pystyisi unta jotenkin seuraamaan.

Tuoteryhmässä on myös Viva niminen tuote, josta aikaisemmin olen jo jotain maininnutkin. Viva on sahramiuutetta, johon on lisätty B-vitamiiniä, jodia ja C-vitamiiniä. Vivasta on tehty useita ulkopuolisia tutkimuksia joissa se on todettu toimivaksi tuotteeksi. Itse en ole sitä vielä säännöllisesti käyttänyt. Viva auttaa stressinhallintaan, uneen ja se vaikuttaa positiivisesti mielialaan. En itse ole kokenut, että unessani tai stressitasoissani olisi ollut jotain korjattavaa, mutta kuten kuidunkin kanssa kävi, olin tottunut epänormaaliin. Vatsani ei toiminut normaalisti, mutta kun siihen oli vuosien ajan tottunut, niin se tuntui normaalilta. Unen kanssa on käynyt näköjään vähän samalla lailla, olin tottunut siihen, että kerran yössä käydään vessassa ja jatketaan sen jälkeen unia. Monilla varmasti on suurempiakin ongelmia nukkumisessa, esim. vessakäynnin jälkeen on vaikea nukahtaa uudestaan. Uskoisin, että oman unenlaadun paranemiseen on vaikuttanut Balance Oil. Aivot toimivat paremmin, saavat tarvittavan rasvan oikein toimiakseen. Viva on hyvä lisä Balance Oilin kanssa niille, jotka kärsivät suuremmista uniongelmista. 

Vaimoni, on saanut hyviä kokemuksia myös Balance Oilista. Hän on joutunut käyttämään kortisonia silmiinsä jo pitkään. Samaan aikaan kun hän aloitti Essent kapseleiden käytön (Sama mitä Balance Oil, mutta kapseleina), hän lopetti kortisonin käytön (lääkärin suosituksesta). Alkuun silmät tuntuivat "tikkuisilta", niin kuin hän sitä kuvaa, mutta nyt reilu kahden kuukauden öljyn käytön jälkeen tikkuisuus on kadonnut. 

Yhtiö tuotteiden takana

Pari sanaa Zinzinosta yhtiönä. Yhtiön on perustanut Norjalainen pariskunta Finn Ørjan ja Hilde Rismyhr Sæle vuonna 2005.

Yhtiö aloitti toimintansa kahvilla ja kahvikoneilla. Vuonna 2012 Zinzino osti 6% BioActive-Foods yrityksestä ja sai yksinoikeuden heidän konseptiin ja tuotteisiin. Siitä alkoi yhtiön toiminta terveyden ja hyvinvoinnin parissa. 2014 yhtiö listautui pörssiin, osti kokonaan BioActive-Foodsin ja osti 85% Phaun Farma As yrityksestä. Nyt yhtiöllä on omat tehtaat ja varastot missä tuotteet tehdään ja varastoidaan. Kun tieto korona viruksesta tuli julki, yhtiö kasvatti varastoaan kahdesta viikosta seitsemään kuukauteen, jotta voisi palvella asiakkaita ja partnereita kriisin yli. Tietoon reagoitiin välittömästi, tehtiin tarvittavat toimenpiteet ja sen takia esimerkiksi viime maaliskuu oli yhtiön paras kuukausi koko sen historian aikana.

Taustalla pyörii siis velaton, pörssiin listattu yhtiö, johon voi luottaa. Lisäksi, mistä voimme pohjoismaalaisina olla ylpeitä, Zinzino avaa uusia maita jatkuvasti ja on menossa globaaliksi pohjoismaiseksi yritykseksi.


- Janne -

päivä 60

Puolet on testistä takana. Mitään uusia ja ihmeellisiä kokemuksia ei ole raportoitavana. Kuidut toimii, vatsa toimii, lima kurkussa on vähentynyt, mutta sitä on siellä vielä. Pari uutta testiä olen analysoinut, mutta tulokset ovat olleet aika loogisia siihen nähden, mikä on ihmisten ruokavalio ollut ja ovatko he käyttäneet omega-3 tuotteita. Kaikissa testeissä on kuitenkin näkynyt omega-3:n puute. Itse olen jo nyt sitä mieltä, että Zinzinon tuotteet ovat laadukkaita ja parhaimmasta päästä, mitä markkinoilla on tarjota. Jatkan kuitenkin tänne kirjoittelua kokemuksista. 

Yleensä ihmiset, keiden kanssa olen jutellut omega-3:sta ja sen tarpeesta, ovat yhtä mieltä siitä, että se on tärkeä ja tarpeellista saada. Harva tietää mikä on omega-6 ja vielä harvempi tietää kuinka hyvin omega-3 toimii, jos sitä on jossain vaiheesa käyttänyt. Molemmat ovat elintärkeitä rasvoja ja keho ei pysty niitä itse tuottamaan, joten ne on saatava ravinnosta. Omega-6 on helposti saatavissa ja omega-3 ei. Sen takia suurimmalla osalla ihmisistä tasapaino ei ole kunnossa. Viimeisin asia, mistä olen intoillut testissä on se, että silloin, kun kehon rasvahappotasapaino ei ole kohdallaan, immuunijärjestelmä on jatkuvassa "hälytys" tilassa, se on jatkuvasti toiminnassa. Tasapainoon päästessään ihmisen immuunijärjestelmä on lepotilassa ja näin ollen parhaassa mahdollisessa iskussa vastaanottamaan ulkopuoliset hyökkäykset vastaan. Eihän se ketään tee vapaaksi sairauksilta, mutta esim. normaalit kausi-influenssat voivat vähentyä ja menettää tehoansa, kun immuunijärjestelmä toimii normaalisti.

Treenistä

Näin koronan jyllätessä olen vähän muokannut omaa treeniäni. Kehonpainotreeniä onneksi pystyy tekemään melkein missä vaan, joten siihen ei muutoksia tarvitse kauheasti tehdä. Olen kuitenkin silloin tällöin myös painoja käyttänyt treenissä, mutta koska olen nyt välttänyt salilla käyntiä, painojen kanssa treenaamiseen on täytynyt kehittää vaihtoehtoja. Kotona on käytössä muutama kahvakuula, joten ne ovat olleet käytössä ja sitten olen vain lisännyt kehonpaino treeniä, erityisesti käsilläseisontaa olen harjoitellut nyt enemmän. Olen myös ottanut uudestaan crossfit treenejä ohjelmistoon, koska ne ovat yksinkertaisia, nopeita, tehokkaita ja kotona helposti tehtävissä. En tiedä johtuuko liman vähentymisestä, vai mistä, mutta kovan crossfit treenin jälkeen tuntuu, että hengitys kulkee paremmin, mitä aiemmin. Lisäksi uutena on tullut kävelylenkit metsään. Se on lähinnä pääkopan tuulettumista varten, mutta maltillinen sykkeen nostaminen ja hyvä äänikirja yhdistettynä luontoon tekee hyvää koko kropalle.

- Janne

Päivä 39

Olen kaivanut lisää tietoa Balance testistä. Viimeksi, kun tulkitsin omaa testiäni täällä blogissa, minulle ei ollut selvinnyt, mitä soluseinämän pehmeys tarkoittaa. Olen nyt tutkinut lisää ja saanut selville sen, että mitä pehmeämpi soluseinämä on, sitä paremmin ravintoaineet imeytyvät. Myöskin kuona-aineet poistuvat paremmin. Itselläni tuo suhdeluku oli 8,7:1 ja sen tulisi olla alle 4:1. Nyt tämä käy järkeen, koska itsellä on käytössä Balance Oil, Zinobiotic ja vitamiinit. Balance Oil korjaa kehon rasvatasapainon, jolloin myös vitamiinit ja hivenaineet imeytyvät paremmin solutasolla ja kuidut (Zinobiotic) normalisoivat suoliston toiminnan.

No, nyt mulla ei ole vielä tietoa siitä, miten Balance Oil toimii minuun, koska toista testiä ei ole vielä otettu ja joudun sitä odottamaan vielä reilu 2kk. Syy tähän odotteluun on myös selvinnyt. Punasolut uusiutuvat 120 päivässä, sen takia kakkos testi otetaan 120 päivän kuluttua, jolloin nähdään, mitä öljy tekee keholle. Tuskin kukaan omega-3:n tehoa epäilee nykypäivänä enää, koska bisnes sen ympärillä on valtava, mutta tykkään kyllä tästä konseptista, jossa ensin testataan mikä on nykykunto ja sitten testataan toimiiko tuote.

Täytyy myöntää, että alussa ajattelin, että onkohan nämä tuotteet kaikista tärkeimpiä, varsinkin urheilun kannalta, koska aikaisemmat kokemukset lisäravinteista itselläni on nimenomaan liikunnasta palautumisen näkökulmasta. Nyt tässä alkaa hahmottumaan se, mihin näillä tuotteilla pyritään, jokainen ikään kuin tukee toistansa. Aikaisemmin itselleni tärkeitä tuotteita oli proteiinit ja hiilihydraatit, eli jonkinlainen palautusjuoma. Vitamiinit ymmärsin myös jotenkin olevan tärkeitä luontaisen vastustuskyvyn kannalta. Ongelmaksi kuitenkin muodostui kohdallani se, että en oikein tiennyt toimivatko ne tuotteet vai ei. Kun jossain vaiheessa lopetin palautusjuomat treenin jälkeen, en huomannut mitään eroa. Hyvä kysymys onkin, että jos rasvatasapainoni on pitkään ollut 25:1 on hyvinkin mahdollista, että ne lisäravinteet, mitä olen nauttinut, ei koskaan ole kunnolla imeytynyt kehooni.

Kuten olen kertonut, olen palomies ammatiltani ja tässä hiljattain tajusin, että jos koronavirus todella räjähtää epidemiaksi, olen töissä käytännössä niin pitkään, kunnes itse sairastun siihen. Jos siis sairastun, mutta riskit on tietenkin aika mittavat. Olen iloinen siitä, että aloitin tämän lisäravinne testauksen melko hyvään aikaan. Kuidusta olen jo nyt saanut hyviä kokemuksia, vitamiinit toivottavasti alkavat kohta imeytyä kunnolla kehoon, kun öljy tekee tehtäväänsä.

Päivä 33

Testituloksia

"Koehenkilöni" testitulokset tulivat. Kyseessä on siis henkilö, joka on käyttänyt Möllerin omega-3 tuotteita pidemmän aikaa.

4,4:1

Tulos verrattuna omaani on hyvinkin erilainen ja tämä henkilö on saanut selvästi enemmän omega-3 rasvahappoa, kuin minä. Tuloksista selvisi myös, että hän saa DHA rasvahappoa riittävästi, mutta EPA rasvahappoa liian vähän. Tämä on tyypillistä, koska aivot tarvitsevat DHA rasvahappoa toimiakseen ja keho pystyy muuntamaan EPA:n helposti DHA:ksi. Joten jos tasapaino ei ihan ole kohdallaan, niin kuin tässä tapauksessa, niin aivot ottavat, mitä tarvitsevat ja keho muuntaa EPA:n DHA rasvahapoksi. 

EPA on eniten tulehdusta estävä rasvahappo, joten kehon saamiseksi tasapainoon, olisi sitä tässä tapauksessa saatava lisää. Nykyisellä ruokavaliolla hän ei saa sitä kuntoon, joten jotain täytyy muuttaa.

4,4:1 on kohtuullisen hyvä tulos, niin kuin näkyy väreistä: yksi vihreällä ja loput keltaisella, eikä yhtään punaista. 

Vastustuskyky

Kun nyt on kaikenlaista pöpöä liikenteessä, tahdon mainita, että Xtend ja Protect tuote ovat mainioita tuotteita lisäämään immuniteetti suojaa. Xtend on immuunipuolustusta tukeva ravintoliä, joka sisältää beetaglukaania, vitamiineja, fytoravinteita ja on tarkoitettu jokapäiväiseen käyttöön. Protect on tuote, jossa on pelkästään beetaglukaania ja D-vitamiinia. Se on tarkoitettu otettavaksi silloin, kun tuntuu, että tauti iskee, tai on lähdössä matkoille ja haluaa buustata vastustuskykyänsä. Olit sitten kiinnostunut tuotteista tai et, niin koen, että on tyhmää olla tarjoamatta näitä, koska ne voivat olla avuksi jokaiselle nykyisessä tilanteessa.

Xtend

Protect

Päivä 25

Viime viikko meni mukavasti vatsataudissa. Tuli lasten hiihtoloma halvaksi, tarvittiin vain vessapaperia ja mehukeittoa 😃. 

Se oli järjestyksessään talven kolmas sairastelu. Ainakaan vielä ei lisäravinteet pystynyt estämään vatsatautia. Ymmärrän toki, että mitään idioottivarmaa keinoa tautien välttämiseen ei tietenkään olekaan, mutta tavoitteena olisi, että ei tarvitsisi ihan näin paljoa sairastella talven aikana.

Oli vähän huonoa tuuria, koska Zinobiotic kuidut loppui juuri, kun tauti alkoi. Olisi ollut mielenkiintoista testata, olisiko niillä ollut vaikutusta taudin ollessa päällä. Sain niitä lisää sitten kun alkoi olemaan vähän parempi olo. Kuidut rauhoitti vatsan toiminnan heti, kun aloin sitä taas syömään. 

Balance Oilin aloittamisesta on nyt melkein kuukausi. Muiden kokemuksia lukeneena, olen huomannut, että naiset huomaavat vaikutukset n. 3 viikon kuluttua ihosta, kynsistä ja hiuksista. Itse kun en hirveästi kiinnitä moisiin asioihin huomiota, en osaa oikein sanoa, onko vaikutusta ollut. Sitäpaitsi hiusteni pituus on viimeisten 15 vuoden ajan ollut keskimäärin 3mm 😋.

Skin serum

Zinzino tuoteperheeseen kuuluu myös Skin serum. Tämäkin kuuluu siihen kategoriaan, josta minulla ei ole kokemusperäistä tietoa juuri ollenkaan, mutta tuotteen pitäisi normalisoida ihon toimintaa, kosteuttaa ja pehmentää ihoa, parantaa ihon kimmoisuutta ja lujuutta, vähentää juonteita ja ryppyjä, sekä pienentää ihohuokosia.

Vaimo ja tytär ottivat mielihyvin nämä tuotteet testaukseen, kyselen heiltä kokemuksia ja kirjoittelen nekin tänne, kunhan tuotteista saadaan jonkinlainen kokemus.

Skin serumin käyttötarkoituksia

  • Lasten ontelosyylät eli molluskat
  • Lasten vaippaihottuma
  • Herpes
  • Itikanpistot
  • Varpaanvälihautumat
  • Palovammat
  • Auringonpolttamat
  • Arvet
  • Rakot
  • Hankaumat, nirhaumat
  • Kauneudenhoito

Muiden kokemuksia

Tästä linkistä pääset tutustumaan Santerin tarinaan. Santeri on menestynyt Suomalainen kamppailu-urheilija ja kertoo tässä tarinassa Balance oilin vaikutuksia palautumiseen.

-Janne

Verkkokauppaan

Päivä 17

Sain mielenkiintoisen mahdollisuuden vertailla testituloksia. Ihminen, joka on nauttinut omega 3 tuotetta jo vuosia. Tuote ei ole Balance Oilia. Tulokset tulevat parin viikon päästä. Julkaisen ne täällä.

Olen tutkinut miten Balance Oil eroaa muista omega 3 tuotteista. Suurimmassa osassa omega 3 tuotteissa öljyn suojaksi laitetaan e-vitamiinia ettei se härskiinny. Se suojaa öljyn pullossa, mutta kun se nuolastaan vatsaan, niin e-vitamiini ei pysty suojaamaan öljyä enään siellä. Balance Oilissa öljyn suojana on polyfenolit. Luonnossa omega 3 ja polyfenolit ovat aina yhdessä. Kun omega 3 otetaan esim. kalasta ja pistetään purkkiin, polyfenolit eivät tule mukana. Balance Oiliin polyfenolit lisätään oliiviöljyn muodossa. Polyfenolit eivät suojaa pelkästään öljyä pullossa, vaan ovat myös vahva antioksidantti kehossa.

Lisäksi Balance Oilissa on omega 7 ja omega 9, sekä D-vitamiini. 

Odotan mielenkiinnolla minkälainen testitulos testistä tulee. Toki joudun odottamaan omaa kakkostestiäni, jotta voin sitten vertailla, toimiiko Balance Oil, mutta tästä saa hyvää tietoa, miten muut omega 3 tuotteet toimivat.

-Janne

Verkkokauppaan

Päivä 14

Testitulokset saapuivat!

Vitas laboratoriolta tuli eilen sähköpostia, että testitulokset on luettavissa.

Eihän tämä nyt hyvältä näytä.

Tulokseni on 25,3:1. Eli punaisella ollaan aika rajusti. Oletin, ettei tasapainoni ole kunnossa, koska en ole mitään omega 3 tuotetta nauttinut, mutta en sentään ihan tälläistä tulosta osannut odottaa. 

Testi kertoo muutakin, kuin pelkän omega 6 ja omega 3 välisen suhteen.

Ainoa vihreä kertoo sen, että saan eläinperäistä rasvaa riittävästi. Tämä käy järkeen, syön paljon lihaa ja kananmunia. Jonkun verran saan omega 3:sta (toinen palkki ylhäältä, kelt.) ja aivan liikaa omega 6:sta (kolmas palkki ylhäältä). Ylimmäinen palkki kertoo rasvahappojen suojaustasoni ja sehän on pyöreä nolla 🙄. Alimmaista keltaista palkkia en muista mitä tarkoittaa, jotain solujen seinämän pehmeyteen liittyvää ja alimmainen liittyy kykyyn kokea onnellisuutta ja mielihyvää. Toisin sanoen riski masennukseen kasvaa suhdeluvun ollessa tuollainen. 

No, kyllä tämä tulos vähän masentaakin, olen kuitenkin luullut syöväni kohtuullisen terveellisesti ja urheillut koko ikäni, mutta käytännössä kehossa on meneillään matala-asteinen tulehdus, joka altistaa aika monelle kansantaudille mm. sydän- ja verisuonitaudit, diabetes, astma, allergia, krooniset keuhkotaudit, syöpäsairaudet, muistisairaudet, tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet ja mielenterveyden ongelmat, noin muutamia mainitakseni 🤪

Joten ole hyvä Balance Oil ja tee ihmeitä keholleni! Vajaan 4 kuukauden päästä teen uuden testin ja toivon saavani paremmat tulokset. 

Kun nyt mietin omaa terveyttäni, niin ongelmanani on ollut jo vuosien ajan takanieluun kertyvä lima/räkä. Se on ärsyttävä ja välillä lähtee pois yskiessä ja useinmiten vaan häiritsee siellä. Nyt viimeisen flunssan jälkeen tilanne paheni, limaa kertyi paljon ja pahimmillaan se vaikutti jopa ääneeni. Tämä on vain omaa pohtimista, mutta oletan, että matala-asteisella tulehduksella voi olla jotain tekemistä asian kanssa. Tähän toivon saavani parannusta Balance Oilin avulla.

Aloitin blogin sillä tarkoituksella, että etsin hyviä tuotteita urheilusuorituksista palautumiseen, mutta tämä näköjään sukeltaa aika paljon syvemmälle omaan terveyteen. Ei se mitään, katsotaan mitä tästä tulee.


-Janne

Linkki verkkokauppaan

Päivä 12

Vähän vajaa 2 viikkoa mennyt tuotteiden aloittamisesta. Hyviä kokemuksia olen jo saanut, mutta eniten odotan kokemuksia Balance Oilista. Niitä täytyy kuitenkin odotella vähintään 2kk. Kuivaveritestin tuloksia vielä odottelen. 

Testi siis mittaa rasvahappokoostumusta kehossa. Olen nyt hieman tutkinut asiaa ja tullut siihen tulokseen, että länsimaalainen ruokavalio sisältää liikaa omega 6:sta. Sitä saa kasvisrasvoista, rypsi, rapsi ja soija. Sen avulla kasvatetaan myös tuotteiden hyllyikää. Omega 3:sta länsimaalainen ihminen saa vastaavasti liian vähän. Omega 3:sta saa mm. merenelävistä ja erityisesti rasvaisesta kalasta. Euroopassa 75% ihmisistä omega 6:n ja omega 3:n suhdeluku on keskimäärin 15:1, eli 15 osaa omega 6:sta ja 1 osa omega 3:sta. Nämä ihmiset eivät käytä minkäänlaista omega 3 ravintolisää. 20% ihmisistä käyttää jonkinlaista omega 3 ravintolisää, heidän keskimääräinen suhdeluku on 7:1. Lopuilla 5% suhdeluku on 3:1, jota voidaan pitää normaalina. 

Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee, että suhdeluku olisi enintään 4:1.

Ihminen on suunniteltu niin, että suhdeluku on 1:1. Kuten yllä mainitsin, länsimainen ruokavalio on nostanut suhdeluvun 15:1 (euroopassa, USA:ssa suhdeluku on 25:1). Kun suhdeluku on 4:1 tai alhaisempi, kokonaiskuolleisuus sydän ja verisuonitauteihin vähenee 70%. Kun suhdeluku on 3:1 tai alhaisempi, niveltulehdukset vähenevät. 5:1 suhdeluvulla on suotuisia vaikutuksia autoimmuunisairauksiin. 

Täytyy myöntää, että ylläolevalla datalla on hieman vaikutusta suhtautumiseeni rasvahappotasapainoon ja omega 3 lisäravinteeseen. Jään mielenkiinnolla odottamaan testini tulosta.

Kuivaveritesti

Kuivaveritestimenetelmää on käytetty jo 1960-luvulta lähtien ja sitä käytetään nykyään maailmanlaajuisesti muun muassa vastasyntyneiden lasten harvinaisten aineenvaihduntasairauksien seulonnassa. Kuivaveritestin etuja ovat muun muassa näytteessä tarvittavan veren määrän vähyys verrattuna perinteiseen verinäytteeseen, helppo näytteen otto sekä vaivattomampi kuljetus ja säilöntä.

Zinzino BalanceTest on kehitetty norjalaisen BioActive Foods AS:n toimesta yhdessä Milanon ja Trondheimin yliopistojen kanssa. BalanceTestiä käytettäessä asiakas tekee testipakettiin kuuluvalla automaattisella lansettilaitteella pienen reiän sormen päähän ja ottaa näytteenottopaperille ohjeen mukaisen määrän verta. Näytepaperi suljetaan ilmatiiviiseen alumiinipussiin ja lähetetään kirjepostitse Norjaan Vitas AS:n laboratorioon.

Vitas AS laboratorio

Vitas AS on vuonna 1994 perustettu yksityinen laboratorio, joka on erikoistunut korkeatasoiseen kemialliseen laboratorioanalysointiin. Vitas on yksi nykyaikaisen kuivaverianalyysin edelläkävijöitä maailmassa analysoiden noin 5000 kuivaveritestiä kuukausittain asiakkaalleen, mm. Oslon ja Cambridgen yliopistoille. Yhtiön vuonna 2011 Osloon valmistunut uusi laboratorio on GMP-sertifioitu (GMP=Good Manufacturing Practise). Vitas AS oli toukokuuhun 2014 mennessä analysoinut yli 50000 rasvahappoprofiilia kuivaveritesteistä.


-Janne

Linkki verkkokauppaan

Päivä 6

ZinoBiotic

Olen huomannut positiivisia vaikutuksia vatsani toiminnassa. Vatsa toimii nyt säännöllisemmin. En oikeastaan ole kiinnittänyt huomiota kovinkaan paljoa siihen, että vatsani on usein ollut "löysällä". Nyt, kun vatsa toimii paremmin, huomaan eron, "tuotos" 💩 on kiinteää, niin kuin kuuluu ollakin. 

ZinoBiotic kuitujen pitäisi lisätä myös kylläisyyden tunnetta ja näin ollen auttaa myös laihdutuksessa.

Olimme viime juhannuksena viettämässä perheeni ja ystävien kanssa keskikesän juhlaa eräällä mökillä ja siellä kolme eri ihmistä tuli sanomaa, että "Janne, ootko vähän lihonut?". Silloin päätin, että ensi kesänä kukaan ei kysy tuota kysymystä uudelleen. Syksy meni annoskokoja ja hiilihydraatteja vähentäen ja sain painon putoamaan 83kg:sta 80kg:n. Vuoden alussa ajattelin, että tavoitteeni voisi olla 78kg. Pääsin siihen juuri ennen kuin aloitin ZinZino tuotteiden testauksen, mutta nyt painoni on pudonnut edelleen ollen nyt 77kg. Uskoisin tällä kuituvalmisteella olevan jotain merkitystä laihtumiseen.

Yksi asia, mistä tahdon päästä eroon, on flunssat. Olen sairastanut flunssaa tänä talvena jo kaksi kertaa. Suoliston hyvinvoinnilla on  merkittävä rooli kokonaisterveyteen.

LeanShake

Olin jälleen tänään takka-asennuksella ja mukana oli taas pari LeanShake pussia. Nämä toimivat minulla hyvin ateriankorvikkeena. Tälläkin itseasiassa on varmasti merkitystä kilojen tippumiseen. Lisäksi säästin tänään ravintola lounaan verran rahaa 👍🏻


-Janne

Linkki verkkokauppaan